Lähde rannalle moottoripyörällä

Lähde rannalle moottoripyörällä

Kevään ja kesän saapuessa useimpia puree pieni moottoriurheiluun liittyvä kärpänen. Moottoriurheilua säännöllisesti harrastavat henkilöt hyppäävät innolla huolletun moottoripyörän ohjaksiin ja suuntaavat maaseudun rauhaan. Kesän tullessa lähdetään tietenkin koko perheen voimin rannalle, kuka Lue lisää »

Päijänteen ympäriajo saanut MM-osakilpailuaseman

Päijänteen ympäriajo saanut MM-osakilpailuaseman

Päijänteen ympäriajo eli tuttavallisimmin Päitsi on yksi Suomen vanhimpia yhtäjaksoisesti järjestettyjä urheilukilpailuja. Päijänteellä on ajettu jo vuodesta 1927 ja perinne jatkuu aina yhtä elinvoimaisena kuin alkuvuosinakin. Päijänteen ympäri-ajoa on aina ajettu kevättalvisin, Lue lisää »

Suomalaisnaisten kultajuhlat enduron EM-kisoissa

Suomalaisnaisten kultajuhlat enduron EM-kisoissa

Suomeen saatiin lokakuun lopulla kunniaa ja mainetta enduron merkeissä. Tällä kertaa enduron Euroopan mestaruutta juhli Suomen naisjoukkue. Hollannin Harfsenissa ajetussa enduron EM-joukkuekilpailussa mestaruutta juhlivat Jennifer Siekkinen, Annamaria Karikuusi ja Marita Nyqvist. Marita Lue lisää »

Enduro nastarenkaat

Enduro nastarenkaat

Moottoripyöriin on olemassa erilaisia vakuutuksia. Jos ajat moottoripyörälläsi vain kesällä, paras valinta moottoripyöräsi vakuutukseksi on silloin seisonta-ajallinen vakuutus. jos vakuutus on voimassa koko vuoden, pyörää ei tarvitse poistaa liikennekäytöstä. Kun vakuutuksesi on Lue lisää »

Enduro piikkirenkaat

Enduro piikkirenkaat

enduro on saanut viime aikoina paljon positiivista julkisuutta. Kahtena peräkkäisenä vuotena, vuosina 2015 ja 2016, enduron E1-luokan maailmanmestaruuden on voittanut suomalainen kilpailija. Nämä uskomattomat suoritukset ajoi Eero Remes Tm racing -merkkisellä pyörällään, Lue lisää »

 

Lähde rannalle moottoripyörällä

Kevään ja kesän saapuessa useimpia puree pieni moottoriurheiluun liittyvä kärpänen. Moottoriurheilua säännöllisesti harrastavat henkilöt hyppäävät innolla huolletun moottoripyörän ohjaksiin ja suuntaavat maaseudun rauhaan. Kesän tullessa lähdetään tietenkin koko perheen voimin rannalle, kuka moottoripyörällä, kuka polkupyörällä tai millä vain vastaavalla laitteella. Ei siis muuta kuin menoksi! Enduropyörällä lähtevän henkilön olon saa usein vieläkin mukavammaksi toinen henkilö, joka tuo tarvittavat uimarenkaat & uimapatjat rannalle mukaan! Aurinkoa ja lekottelua on luvassa!

Moottoriurheilun huumaa ja lämpöisiä kesäpäiviä

Enduroa voi harrastaa ympäri vuoden metsissä, pelloilla ja poluilla. Luvan kanssa tottakai, sillä maastomoottoripyörällä ajamiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Kesällä enduropyörällä voi karauttaa parkkipaikalle lämpimien vesistöjen ääreen, sillä rannalle pyörää ei saa viedä. Mikäs sen mukavampaa kuin ajon jälkeen hypätä lämpöiseen veteen, joten uimarenkaat ja uimapatjat on hyvä ottaa rannalle mukaan.

Suomen talvi on täynnä pimeitä, loskaisia päiviä, joten kun kesä koittaa, niin otetaan siitä kaikki ilo irti!

Rannalla rentoudutaan ja pidetään hauskaa

Monille moottoriurheilun tuoma vapaus on jotain ihanaa tavallisen arjen keskellä. Iloa elämään tuovat myös kesäiset hetket rannalla perheen tai ystävien parissa. Auringonottoa ja rantaleikkejä varten pakataan tietenkin mukaan laadukkaat uimarenkaat & uimapatjat, joita löytyy sekä lasten että aikuisten makuun!

Minkälaisesta uimapatjasta sinä eniten pidät? Entäpä perheen pienimmät? Tiesitkö, että verkosta tilaat nopeasti ja helposti kotiin toimitettuna mukavat ja ihastusta herättävät uimarenkaat & uimapatjat hetkessä koko perheelle!

Lapselle eläinystävän muotoinen uimapatja olisi varmasti todella mieluinen. Aikuiset voisivat ilahtua uimapatjasta, joka olisi vaikkapa raikkaan hedelmän tai makoisan pizzaviipaleen näköinen. Hyvä muistutus siitä, että rannalle pakataan koko joukolle kunnon eväät.

Rannalta poistuessa on mukavaa suunnitella tulevaa moottoriurheilupäivää hyvin varustettuna. Enduro- ja moottoripyöräilyssä kypärä on pakollinen ja ajoa helpottavat laadukkaat ajohanskat, ajosaappaat ja mitoillesi sopiva ajopuku! Joten ei muuta kuin turvallisesti tien päälle tai metsään muu liikenne huomioiden. Ja sitten vain kesästä nauttimaan!

Ryhtyisinkö endurokouluttajaksi?

Enduro eli maastomoottoripyöräily on todella mukava ja kaikenikäisille sopiva harrastus. Enduro tarkoittaa maastomoottoripyörillä pelloilla, metsissä ja erilaisissa maastoissa ajettavaa luotettavuusajoa tarkan minuuttiaikataulun mukaisesti. Enduroa voi ajaa sekä harrastus- että kilpailupohjalta. Enduropyörät ovat eri kokoisia ja tehoisia, joten enduro sopii sekä miehille että naisille, pojille ja tytöille.

Endurokuljettajaksi voi oppia kuka tahansa kaksipyöräisistä ja moottoriurheilusta kiinnostunut henkilö. Koulutusta enduroon on tarjolla paikallisten ja alueellisten moottorikerhojen toimesta sekä enduroa käsittelevien videoiden avulla. Joko iloinen endurokärpänen on päässyt puremaan myös sinua? Älähän huolehdi, sillä seuraavaksi sukellamme enduron maailmaan tutkimalla, miten eri tavoin suosittua maastomoottoripyöräilyä voi oppia ja harrastaa.

Miten endurokouluttajaksi?

Endurokouluttajan työ voi olla sivutoimista oman muun työn ohella tai se voi olla vaikkapa kokopäiväinen työ. Monet moottoriurheilualan liikkeen omistajat ovat alkaneet vetää endurokursseja joko itse tai palkkaamalla kyseiseen työhön motivoituneen enduron ammattilaisen.

Endurokouluttaja saa työt hyvin käyntiin organisoimalla aikataulunsa tarkasti. Tiesitkö, että tunnettu ja suosittu Lime technologies -järjestelmä auttaa luomaan tarkan aikataulun työhön liittyville tapaamisille, työhön liittyville messuille, kokouksille ja markkinointikampanjoille. Jos toimit moottoriurheilualan yrittäjänä, on tärkeää saada työn lisäksi nauttia vapaa-ajasta. Hyvään asiakkuudenhallintaan liittyvä CRM-pohjainen Lime technologies -järjestelmä auttaa sinua luomaan täydellisen mainoskampanjan ja löytämään kaikki asiakastiedot todella nopeasti. Lisäksi voit integroida Lime technologies -järjestelmään kulkemaan mukanasi tietokoneille, matkapuhelimelle ja tabletille. Miten helppoa ja mukavaa kaikki onkaan, kun helppokäyttöinen ja asiakasystävällinen järjestelmä on aina käytettävissäsi. Endurokouluttajan työ ei voisi olla enää helpompaa, kun oman kiinnostuksen ja motivaation lisäksi, palveluksessasi on ainutlaatuinen Lime technologies -järjestelmä. Yrittäjänä voit itse hallita kyseistä järjestelmää ja tehdä siihen tarvittavia muutoksia, joten ei muuta kuin tutustumaan järjestelmään jo tänään. Ja sitten vain valmistautumaan kouluttajana tai koulutettavana viikon tähtihetkelle, eli endurokoulun tai kurssin odotetulle oppitunnille!

Lähde endurokurssille

Suosituilla endurokursseilla on mukavaa. Kurssin aikana opit perusasiat maastomoottoripyöräilystä sekä teoriassa että käytännössä. Kurssin kuluessa tutustut myös innokkaisiin, taitaviin ja samanhenkisiin harrastajiin. Enduromies on tee-se-itse-mies, joten kursseilla saat myös käytännön opastusta pyörän huoltoon ja korjaamiseen.

Täekeää kurssin antia ovat myös seuraavat asiat: pyörän käynnistäminen, jarrutus sekä kääntö- ja kiihdytysharjoitukset. Kursseilla opitaan myös, miten oja ylitetään sekä kuinka ajetaan lumispooreissa ja eri tyyppisissä maastoissa.

Ilmoittaudu endurokouluun

Tai palaisitko mielelläsi vaikka koulunpenkille? Opiskeleminen avartaa ja mikäs sen mukavampaa silloin, kun se koskee rakasta harrastusta. Endurokouluun voit ilmoittautua, olet sitten vasta-alkaja tai jo pidemmän aikaa enduroa harrastanut henkilö. Endurokoulussa maastomoottoripyöräilyä harjoitellaan monissa vaativissa olosuhteissa, kuten sateessa, helteellä tai lumella. Enduroa ajetaan maanomistajan luvalla metsissä ja pelloilla sekä toisinaan myös asfaltilla. Endurokoulussa harrastajia ja tulevia enduron ammattilaisia kouluttaa aina pätevä enduroa vuosia ajanut kuljettaja.

Endurokouluttajat saattavat olla jopa 30-40 vuotta lajia harrastaneita. Kouluttajana voi toimia myös esimerkiksi kilpakuljettajana ollut nuorempi lajin harrastaja. Kaikista tärkein vaatimus endurokouluttajalla on, että hän rakastaa kyseistä lajia ja on motivoitunut kertomaan endurosta myös muille. Endurokouluissa- ja kursseilla käydään läpi myös lajiin liittyviä turvallisuusvaatimuksia sekä opetellaan käyttämään kypärää ja oikeanlaista ajoasua aina enduropyörän päälle istuttaessa.

Endurokouluja ja -kursseja voivat vetää sekä yksityiset henkilöt että yritykset. Koulutusta järjestävät myös Suomen Puolustusvoimat. Suomen Puolustusvoimat ovat jo vuosia järjestäneet endurokoulutusta Puolustusvoimien palveluksessa oleville moottoripyöräläheteille. Ilmoittaudu sinäkin lähelläsi sijaitsevaan endurokouluun tai -kurssille ja aloita mielenkiintoinen ja vauhdikas enduroharrastus heti ensi tilassa!

Biker shortsit enduro-harrastajan pyöräilyyn

Pyöräily on hyvää enduro-harrastusta tukevaa aktiviteettia, sillä se kehittää tasapainoa, pyörän hallintaa ja jalkojen lihaksia. Näistä kaikista on hyötyä endurossa! Molemmat harrastukset sopivat hyvin myös naisten harrastuksiksi, jotka tuovat arkeen hyvää oloa ja jotka tukevat toinen toisiaan! Pyöräily on tavallista mukavampaa, kun päällä on miellyttävät, pyöräilyyn sopivat vaatteet. Kesällä laadukkaat biker shortsit ovat hyvä valinta!

Mistä löydän biker shortsit?

Löydät laadukkaat ja mukavat biker shortsit Aim’n-nimisestä verkkokaupasta. Aim’n on ruotsalainen liikuntavaatteiden verkkokauppa, joka palvelee palvelee verkon kautta myös suomalaisia asiakkaita. Se on erikoistunut tarjoamaan mukavia ja tyylikkäitä liikuntavaatteita naisilta naisille ja on osoitus kahden naisen tinkimättömästä unelmien tavoittelusta! Biker shortsien tilaaminen verkon kautta onkin erityisen helppoa ja näppärää – säästät samaan aikaan aikaa ja rahaa, minkä lisäksi säästät myös vaivaa. Säästyneet resurssit on kiva käyttää enduro-harrastuksen parissa! Näissä shortseissa on mukavaa lähteä tavoittelemaan entistä parempaa kuntoa ja muita omia unelmia!

Entäpä hinta?

Useiden harrastusten parissa kuluu helposti enemmän rahaa kuin olisi toivottavaa ja biker shortsien hinta saattaakin huolettaa jo etukäteen. Aim’n tarjoaa kuitenkin vaatteita, kuten biker shortseja, hyvällä hinta-laatusuhteella.

Jos hinta on sinulle tärkeä biker shortsien valintakriteeri, voit valita hakutuloksista hinnan tulosten järjestelykriteeriksi. Kun valitset, että hinnat järjestetään matalasta korkeaan, näet edullisimmat biker shortsit hakutulosten kärjessä. Voit löytää supermukavat biker shortsit tarjouksesta jopa alle 15 eurolla! Kannattaakin seurata verkkokaupan tarjouksia ja tehdä erityisen hyviä löytöjä!

Normaalihinnoilla biker shortsien hinnat alkavat Aim’n-verkkokaupassa noin 35 eurosta ja kalleimmat biker shortsit maksavat noin 55 euroa. Shortsit ovat kuitenkin erittäin monikäyttöiset, sillä niitä voi käyttää pyöräilyn lisäksi monissa muissakin aktiviteeteissa. Lisäksi laadukkaat biker shortsit kestävät käytössä pitkään, joten käyttökerroille ei tule kovinkaan suurta hintaa.

Voit halutessasi myös liittyä Aim’n Dream Clubiin, jossa keräät pisteitä ostoksistasi. Pisteillä saat upeita alennuksia verkkokaupan tuotteista ja saatat saada jopa maksuttomia tuotteita sekä muita etuja. Voit ansaita pisteitä jopa jakamalla tietoa Aim’n-verkkokaupasta ja sen tuotteista. Dream Club auttaa siis sinua hankkimaan mukavia liikuntavaatteita tavallistakin edullisempaan hintaan! Jos tilaat kerralla enemmän, voit saada tuotteillesi myös maksuttoman toimituksen, sillä yli 70 € tilaukset Aim’n toimittaa ilmaiseksi.

Kokeile myös kuntopyörää

Etenkin talvella kuntopyörä on hyvä vaihtoehto! Tällöin pyöräily onnistuu mukavissa olosuhteissa kotona vaikka televisiota katsellen, eikä ulkona tuiskuava lumisade haittaa menoa! Myös kuntopyöräilyssä biker shortsit ovat hyvä asuste. Kotitreenit ovat hyvä vaihtoehto myös silloin, kun joudut syystä tai toisesta noudattamaan sosiaalista etäisyyttä. Kotona treenaaminen onnistuu, vaikka salit olisikin suljettu vaikkapa koronavirustilanteen vuoksi. Kuntopyöräillessä pidät yllä endurossa tarvittavaa lihasvoimaa ja parannat samalla myös yleistä hyvinvointiasi ja kuntoasi. Kuntopyörällä on myös helppo lämmitellä esimerkiksi ennen kuin aloitat lihaskuntoharjoittelun. Moni kuntopyöräilijä on saavuttanut uskomattomia muodonmuutoksia kuntopyörän avulla! Nämä muodonmuutokset ja Aim’n ovat oivallisia inspiraation lähteitä, joiden vanavedessä on inspiroivaa lähteä kohentamaan myös omaa kuntoa!

Löydä paras rahoitusvaihtoehto enduropyörän hankintaa varten

Enduro on moottoripyörien luotettavuusajoluokkaan kuuluva vaativa kisamuoto. Tässä lajissa endurokuskit kisaavat mitä erilaisemmissa, jopa hyvin haastavissa maasto-olosuhteissa. Vaikeat maastoreitit vaativat luonnollisesti paljon myös moottoripyörältä ja laiterikoilta ei voida välttyä. Ylimääräisiä huoltoja joudutaan myös tekemään ja pyöriä uusimaan säännöllisesti. Tämä kaikki vaatii rahaa. Vaikka rahoittaisit enduroharrastuksen tai lapsesi harrastuksen tuloillasi, niin toisinaan saattaa tulla yllättäviä menoja, joista tietysti kalleimmat liittyvät uuden moottoripyörän hankintaan. Mikäli olet aloittamassa harrastusta, niin silloin kaikki kulut tulevat kerralla maksettavaksi. Toki enduropyörien ja tarvikkeiden jälleenmyyjillä on käytössään erilaisia rahoitusvaihtoehtoja, mutta usein tulee edullisemmaksi kilpailuttaa luotot ja ottaa edullinen kulutusluotto myyjäliikkeen tarjoaman rahoituksen sijaan. Näin saat myös moottoripyörän saman tien nimiisi.

Tänä päivänä kulutusluotoissa on suuria eroja keskenään. Erot ovat ennen kaikkea koroissa ja kuluissa. Mikäli sinulla löytyy reaalivakuuksia, niin vakuudellinen pankkilaina on usein paras vaihtoehto siinä tilanteessa. Mikäli reaalivakuuksia ei löydy, niin sinun kannattaa kilpailuttaa lainat lainojen vertailupalvelun avulla. Annamme tässä kirjoituksessa sinulle neuvoja lainojen kilpailuttamista varten.

Lainat kannattaa kilpailuttaa aina

Nykypäivänä kulutusluottoja tarjoavia yhtiöitä on Suomen lainamarkkinoilla jo kymmeniä. Suomalaista alkuperää olevien pankkien ja rahoituslaitoksien lisäksi markkinoille on tullut useita ulkomaalaisia rahoituslaitoksia. Kuluttajan näkökulmasta vaihtoehtojen lisääntyminen on toki positiivinen asia. Kuitenkin vaihtoehtojen paljous asettaa lainanhakijan myös entistä haastavampaan tilanteeseen, koska toinen toistaan paremmalta kuulostavien lainatarjouksien joukosta on vaikeaa löytää itselleen paras vaihtoehto. Lainatarjouksien esimerkkilaskelmat korosta ja kuluista ovat kuitenkin vain viitteellisiä. Luottoarviointi tehdään aina henkilökohtaisesti ja korko

voi olla lopullisessa lainatarjouksessa paljon suurempi kuin mainoksessa mainittu esimerkkikorko on. Lainojen kilpailuttaminen kannattaa jo ajan ja vaivan säästämiseksi. Rahalaitoksen kulutusluottojen kilpailutuspalvelussa voit yhdellä hakemuksella saada jopa kymmeniä lainatarjouksia. Hakeminen on täysin veloituksetonta, eikä sido myöskään sinua mihinkään. Voit hakea esimerkiksi lainaa 20000 euroa ja katsoa millaisia tarjouksia saat.

Rahalaitos on luotettava lainanvälittäjä, joka on toiminut reilun 10 vuoden ajan suomalaisilla lainamarkkinoilla. Rahalaitos on toiminut luotettavana lainanvälittäjänä jo vuodesta 2011 lähtien. Rahalaitos on tarkka yhteistyökumppaneistaan ja kumppaneina onkin ainoastaan tunnettuja ja vakavaraisia pankkeja ja rahoituslaitoksia. Yhdellä hakemuksella tavoitat yli 25 yhteistyökumppania. Mikäli hakisit itsenäisesti lainaa kaikilta näiltä yhtiöiltä, niin varovaisestikin arvioituna hakemiseen kuluisi useita tunteja.

Miten lainojen kilpailutus tapahtuu käytännössä?

Rahalaitoksen vertailupalvelun kautta lainojen kilpailuttaminen käy vaivattomasti. Vaikka hakeminen on helppoa ja nopeaa, niin suosittelemme hakemuksen täyttämisessä tarkkuutta, sillä lainatarjouksia saat hakemuksessa antamiesi tietojen perusteella. Suurin osa pankeista ja rahoituslaitoksista tekevät luottoarvioinnin automaattisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että saat päätöksen lainasta nopeimmillaan parissa minuutissa. Lainojen maksu ja mahdollisten lisäselvityksien käsittely hoituvat luottofirman aukioloaikojen puitteissa.

Vaikka laina on mahdollista saada nopeastikin tilille, niin tarjouksia kannattaa harkita rauhassa, ja päätöstä ei ikinä kannata tehdä, ellei ole aivan varmasti perehtynyt luoton kuluihin. Lue siis luottoehdot rauhassa ja tarkasti läpi ennen hyväksymistä. Ennen kaikkea kannattaa selvittää, että mikä on lainan todellinen vuosikorko. Todellinen vuosikorko tarkoittaa kaikkia lainaan liittyviä kuluja nimelliskoron lisäksi.

Taltioi seuraavat Enduro-kisamuistot iPadiin tai iPhoneen

Maastomoottoripyöräily tai toiselta nimeltään enduro on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Enduro-kilpailut saattavat olla lyhyitä päivän tai kahden kestäviä mittelöitä tai vastaavasti useiden päivien aikana käytäviä jännitysnäytelmiä, joissa riittää kuvattavaa jokaiselle katsojalle.

Jotta taltioidut kisamuistot olisivat mahdollisimman hyviä ja tarkkoja, on tärkeää varmistaa, että kisoja kuvataan laadukkaalla laitteella. Usein itse kisatilanteet tapahtuvat niin kaukana, että laitteessa tulee olla sen verran hyvä zoom, että se pystyy nappaamaan hyviä kuvia ja kuvaamaan videoita myös kauempaa. Lisäksi on tärkeää varmistaa, että kamerassa on toiminto, jonka avulla kuvia pystytään nappaamaan myös kovassa vauhdissa, sillä aivan kaikkia kameroita ei ole varustettu kyseisellä toiminnolla.

Mistä hyvä laite enduro-kisojen kuvaamiseen?

Oikeanlaisen kameran valitseminen saattaa tuntua vaikealta, mutta tärkeintä on valita sellainen laite, jota käyttää todennäköisesti myös enduro-kisojen ulkopuolella. Kalliiseen ammattilaiskameraan onkin varsin turha investoida, jos sitä ei ole tarkoitus käyttää missään muualla. Lisäksi ammattilaiskameran käyttö vaatii jonkin verran opettelua, eli hyvän kuvan taltiointi ei aina tapahdu nappia painamalla.

Monet amatöörikuvaajat ovatkin sitä mieltä, että arkipäiväisiin tilanteisiin sekä satunnaiseen kuvien ja videoiden taltiointiin käy aivan yhtä hyvin myös tavallinen puhelin tai tabletti. Tänä päivänä suurin osa uusista puhelimista ja tableteista onkin varustettu sen verran laadukkaalla kameralla, että sillä saa varmasti napattua hyviä kuvia myös vauhdikkaista enduro-kilpailuista.

Applen laite edullisesti käytettynä

Hyvällä kameralla varustetun iPhonen tai iPadin ostaminen voi tuntua kuitenkin liian kalliilta investoinnilta. Applen laitteen ostoa käytettynä kannattaa harkita muutenkin, sillä sen lisäksi, että tulet todennäköisesti säästämään useamman sadan euron arvosta rahaa, säästät myös luontoa, sillä käytetyn elektroniikkalaitteen ostaminen lisää laitteen käyttöikää ja vähentää tätä kautta myös laitteen tuotannosta syntynyttä hiilijalanjälkeä.

Applen laitteen ostaminen käytettynä onnistuu helposti verkossa. Pohjoismainen mResell-verkkokauppa tarjoaa laajan valikoiman käytettyjä ja kuntotestattuja Applen laitteita aina tietokoneista tabletteihin ja lisävarusteisiin. Sinun ei siis tarvitse maksaa maltaita uudesta kamerasta seuraavia enduro-kisoja varten, sillä ostamalla käytetyn Applen laitteen voit säästää parhaimmillaan jopa 70 % vastaavan tuotteen hinnasta uutena.

Käytetyn Applen laitteen ostamiseen mResell-verkkokaupan kautta ei myöskään liity riskejä samalla tapaa kuin jos ostaisit käytetyn laitteen suoraan sen edelliseltä omistajalta, sillä kaikki tuotteet on varustettu 12 kuukauden käyttöturvalla ja 14 päivän palautusoikeudella. Laitteet on lisäksi testattu valtuutetun Apple-teknikon toimesta, joten käytetyn iPadin tai iPhonen tilaaminen seuraavia enduro-kisoja varten on aivan yhtä helppoa ja turvallista kuin vastaavan laitteen ostaminen uutena.

Tervetuloa enduron maailmaan

Enduron, eli maastomoottoripyöräilyn suosio on viime vuosina kohonnut kaikkialla maailmassa. Enduroa sanotaan maastomoottoripyörien luotettavuusajoksi eikä lainkaan suotta. Käytännössä kuljettajien pitää pystyä ajamaan hyvin erilaisissa maastoissa ennalta määrätyn aikataulun mukaisesti. Aikaa mitataan erityyppiseen maastoon, kuten pelloille ja metsiin tehtävillä reiteillä. Menestyneitä ja monien tuntemia suomalaisia endurokuljettajia ovat muun muassa Kari Tiainen, Samuli Aro, Eero Remes ja Juha Salminen. Tutustutaan seuraavaksi lisää tähän loistavaan moottoriurheilumuotoon, joka sopii sekä miehille, naisille että myös juniori-ikäisille kuljettajille.

Tervetuloa Säkylän Kuntoenduroon

Tutustutaan seuraavaksi Säkylän Kuntoenduro -ajotapahtumaan, jota järjestävät vuosittain Satakunta Enduro Cup ja Säkylän Varuskunnan Urheilijat. Vuosittain tapahtumassa nähdään suuri joukko sekä enduro että ATV-harrastajia. Tapahtumaan voi osallistua kuka tahansa lajin harrastaja mistä päin Suomea tahansa. Kysy lisää tapahtumasta laittamalla viestiä Satakunta Enduro Cup -sivustolla olevaan keskustelu, eli chat-osioon.

Kuntoenduro tapahtumana

Säkylän Kuntoenduro -ajotapahtumaa on ensimmäisen kerran järjestetty jo vuonna 2008, joten tapahtumalla on pitkät perinteet. Ennen jokaista ajotapahtumaa valmistetaan talkoilla monipuolinen reitti kisapäivää varten. Tapahtuma ajetaan yhteislähtönä, jota ennen ilmoittaudutaan sekä verkossa että kisapäivänä paikan päällä. Junioreiden matkaa turvaamassa on aina edellä ajava, keltaliiviin pukeutunut henkilö. Aikuisille tehty reitti ja junioreille tehty reitti ovat pituudeltaan ja tasoltaan luonnollisesti myös vaikeusasteeltaan erilaisia. Tapahtumaan mukaan tuleva henkilö täyttää myös niin sanotun vastuulomakkeen, jonka avulla ilmoittaa, että pyörä on huollettu sekä itse on pukeutunut vastuullisesti ajotapahtumaa varten. Kypärä on endurossa aina lain määräämä pakollinen varuste, jonka lisäksi on hyvä käyttää polvisuojia, rintasuojaa, niskasuojaa sekä oikeanlaisia ajovarusteita saappaineen ja käsineineen.

Oletko tulossa Säkylän Kuntoenduroon pakettiautolla? Enduroajoon osallistuessasi pyörä sekä öljy-että bensakannut on mukava kuljettaa joko peräkärryssä tai pakettiautossa tapahtuma-/ kilpailupaikalle. Ennen ajopäivää kannattaa tutustua informoivaan ja alaan liittyvään sivustoon Work System verkossa. Endurotapahtumassa huoltoauton on hyvä olla ammattimainen, josta löytyy tilaa, huoltotarvikkeita, turvallisuutta ja ajankohtaisia järjestelmiä.

Säkylän Kuntoenduron kiehtova historia

Ensimmäisessä Kuntoendurossa vuonna 2008 oli ajamassa 135 ilmoittautunutta kuljettajaa. Kuljettajille ajanotto kierroksilta oli erittäin tärkeää, joten aikaa otettiin perinteisesti tukkimiehen kirjanpidon avulla. Käytännössä kuljettajat merkitsivät itse ajamansa kierrokset merkintöjä varten rakennetulle erilliselle tulostaululle. Vuonna 2009 ajoon osallistuvien kuljettajien lukumäärä tuplaantui ja ajanotto siirtyi hienosti nykyaikaan. Aikaa otettiin järjestelmällä, joka pohjautuu aiemmin suunnistajien käyttämään norjalaiseen Emit-ajanottojärjestelmään. Tapahtuman suosio on kasvanut vuosi vuodelta, joten vuonna 2010 ajettiin kaksipäiväiset Enduro Jamboree -ajot. Tapahtumassa oli mukana sekä enduro- että ATV-harrastajia. Vuonna 2014 ajotapahtuma järjestettiin jälleen kaksipäiväisenä, mutta yleisesti ajot järjestetään yksipäiväisenä ajotapahtumana. Verkossa pääset tutustumaan kätevästi myös ajotapahtumien omiin käsiohjelmiin, joissa on koottuna jokaisen ajotapahtuman tärkeimmät tiedot.

Kiinnostunut endurosta? Ota yhteys paikkakuntasi paikalliseen enduroseuraan tai Suomen Moottoriliittoon. Netistä löytyvät suorat yhteystiedot. Suomen Moottoriliitto ry:n jäsenkerhot:https://www.moottoriliitto.fi/ järjestävät kilpailuja, tarjoavat monipuolisia jäsenetuja ja

kilpailijalisenssejä Suomen Moottoriliiton kilpailusarjoihin. Tule mukaan hyvän harrastuksen pariin!

Enduro eli maastomoottoripyöräily

Enduro lajina

Maastomoottoripyöräily, eli enduro tarkoittaa moottoripyörien maastossa, kuten pelloilla ja metsissä tapahtuvaa luotettavuuskilpailua. Yksittäiseen kilpailuun kuuluvat liikenteessä ajettavat siirtymät paikasta toiseen, sekä kyseistä kllpailua varten reitille sijoitetut erilaiset maastokokeet. Endurotapahtumat ovat sekä Suomessa että maailmalla hyvin suosittuja kaksipyöräisillä maastomoottoripyörillä ajettavia, yleisöä kerääviä kisatapahtumia. Endurossa toteutetaan aina reilun pelin aitoa urheiluhenkeä ja pidetään yllä urheilun eettisiä arvoja.

Enduroa lajina Suomessa ohjaa ja valvoo SML, eli Suomen moottoriliitto, joka toimii suosittujen lajien, kuten moottoripyöräilyn-, moottorikelkkailun- ja ATV -moottoriurheiluharrastusyhdistysten valvona, toiminnallisena ja aatteellisena keskuselimenä. Kyseisten yhdistysten pitää luonnollisesti olla Suomessa toimivia ja viralliseen yhdistysrekisteriin merkittyjä.

Paikalliset moottorikerhot

Enduroa harrastetaan aivan junnutasolta senioritasolle asti. Suomessa toimii paikallisia moottoriurheilukerhoja, joiden jäseneksi jokainen lajista kiinnostunut voi liittyä. Paikallisten moottorikerhojen jäsenet pääsevät ajamaan kerhon hoitamalla ja ylläpitämillä reiteillä, osallistumaan kerhon järjestämiin kisoihin ja valmennuksiin. Jäsenet saavat myös muista kerhon jäsenistä ajokavereita itselleen. Enduromies on aina tee-se-itse -mies, joka osaa huoltaa pyöränsä tilanteessa kuin tilanteessa, jopa tekniikan mahdollisesti pettäessä.

Enduroreiteille lähdetään yleensä ajamaan kaksin, kolmisin tai isommalla porukalla. Tärkeää on, että ajamaan lähtiessä ottaa ajokaverin mukaan mahdollisten onnettomuuksien varalta. Seurassa on sitä paitsi mukavaa ja kehittävää ajaa, vaihtaa mielipiteitä lajista, tekniikasta ja kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä.

Suojavarusteet ja huollettu pyörä ovat välttämättömät ajamaan lähtiessä. Pakollinen suojavaruste on kypärä ja muita tärkeitä suojavarusteita, joita todella pitää ajaessa käyttää ovat: niskasuoja, polvisuojat ja rintapanssari sekä kunnolliset ajovarusteet. Tarvittaviin ajovarusteisiin kuuluvat ajopuku, ajosaappaat ja ajohanskat pakollisen kypärän lisäksi.

Enduroklpalut

Enduro on hieno ja urheilullinen offroad -laji, joka testaa kilpailuun osallistuvien kuljettajien ja pyörien selviytymiskykyä reitillä ennalta laadittuun aikatauluun sopivissa puitteissa. Kuljettajien nopeutta reitillä mitataan erillisten maastokokeiden avulla. Enduropyörä varusteineen ei ole ilmainen, mutta mukaviin harrastuksiin on saatavilla apua. Tiesitkö, että luotettavat ja nopeat yrityslainat ovat usein hyvä apu, sillä yrittäjällä on oltava myös mielekästä vapaa-aikaa jaksaakseen tehdä taas bisnestä.

  • Eripituiset reitit

Kilpailureitteihin kuuluvat aina olennaisena osana yleisen liikenteen siirtymät.

Enduroreitit on merkitty aina selkeästi maastoon.

Stadionenduro- ja Sprint -enduro -reitit ovat aina kilpailun lyhimmät reitit, joihin kuuluu muutamia kierroksia 5-20 kilometrin mittaisilla reiteillä.

Pidemmät kilpailut käsittävät usein 2-4 maastokoetta noin 40–80kilometrin mittaisilla maastoon tehdyillä reiteillä.

Kilpailuun kuuluvilla reiteillä on myös aikatarkastus-, eli AT-asemia, joissa tarkkaillaan kuljettajien aikataulussa pysymistä ajon aikana. Maastokokeiden pituus on normaalisti 2-15 kilometriä.

Ennakkotutustuminen kilpailureitille on ennen ajotapahtumaa sallittu kävelemällä ajettava reitti alusta loppuun. Kilpailun kokonaiskesto voi olla useampia tunteja ja mahdolliset, tarvittavat huollot ovat yleensä sallittuja AT-asemilla käydessä. Myöhästymisestä tulee aina aikarangaistus, joka tullaan huomioimaan kunkin kuljettajan loppuajassa.

Moottoripyörille asetetut vaatimukset

Kilpailuun osallistuvien enduropyörien pitää täyttää maastomoottoripyörille asetetut rekisteröintivaatimukset, jonka lisäksi niiden pitää olla rekisteröityjä. Siirtokilvellä varustettu moottoripyörä saa osallistua kilpailuun ennalta asetettujen vaatimusten, lakien ja asetusten mukaisesti. Kilpailuun osallistuvassa maastomoottoripyörässä pitää aina olla tieliikenneasetusten mukaiset ajovalot, jarruvalo, kiinteä seisontatuki ja nopeusmittari.

Moottoripyörän pitää tuottaa ajon aikana käyttämänsä sähkö pyörän oman virtalähteen avulla. Kilpailun aikana moottoripyörien pitää aina alittaa urheilusäännöstön erikseen säätämä ääniraja.

  • Enduro on hieno, monipuolinen ja urheilullinen moottoriurheilulaji.
  • Endurokilpailut voivat olla eri pituisia, muutaman tunnin, yhden -kolmen päivän tai jopa suosittuja kuuden päivän mittaisia kilpailuja, Enduron ISDE Six Days –joukkue MM-kilpailu on tunnettu kaikkialla maailmassa.
  • Endurossa ajetaan kaksi- tai nelitahtisilla 125cc-500cc, bensiinikäyttöisillä enduromoottoripyörillä. Enduropyörissä polttoainetta on noin kymmenen litraa, vaihteistoöljyn määrän ollessa 1-1,5 litraa.

Lapset ja enduro

Moottorin pärinästä ja vauhdista innostuneet lapset voivat aloittaa enduron jo nuorella iällä. Maastossa ja metsissä olevilla radoilla lajiin tutustujat pääsevät kokemaan ajamisen hurmaa ja jännitystä, sekä kehittämään fyysistä kuntoaan ja motorisia taitojaan. Enduropyörällä päästellessä saa purkaa energiaa, ja se on kaikin puolin kehittävä harrastus, jonka parissa aika ei taatusti käy pitkäksi.

Endurossa ajetaan offroad-pyörillä, joita on olemassa eri kokoisia, myös lapsille, alkaen 50 kuutiosta. Teini-ikäisille sopivia ovat 85- tai 125-kuutioiset pyörät, joita on kaksi- tai nelitahtisia. Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että kun lapsi osaa ajaa polkupyörällä, hän voi aloittaa myös enduro-ajon harjoittelun. Harrastekäytössä olevaa pyörää ei ole välttämätöntä rekisteröidä, eikä kuskilla tarvitse olla ajokorttia, joten enduroharrastuksen aloittamiselle ei ole säädetty ikärajaa.

Harrastuksen aloittaminen

Kaatumisilta ei voi välttyä, ja harrastusta aloiteltaessa vauhdin on parasta olla maltillista. Aluksi lapsen kannattaa harjoitella ajoa siihen suunnitellulla hiekkakentällä. Pienimpien lasten pyörän pakoputkeen saa asetettua prikan, joka rajaa maksiminopeuden kävelyvauhtiin. Kun lapsi kasvaa ja taidot kehittyvät, pääsee vaikkapa 50-kuutioisella pyörällä kulkemaan mopon nopeutta, eli alle 50 kilometriä tunnissa. Tässäkin vaiheessa vanhemmat voivat säätää kaasun avautumaan vain tietyn määrän.

Lapsella tulee aina ajaessa olla yllään kunnon suojavarusteet. Niihin kuuluvat asianmukainen kypärä, rintapanssari, ajokengät ja ajohanskat. Polvi- ja kyynärsuojat ovat myös tarpeen, ja niitä saa joko irrallisina tai ajotakkiin ja -housuihin kiinnitettyinä.

Harrastuksessa alkuun pääsemisessä kannattaa ottaa ensimmäiseksi yhteys paikalliseen moottorikerhoon tai alueelliseen yhdistykseen. Sitä kautta pääsee lajiin sisään, saa uusia kavereita ja lajissa tarvittavien taitojen, kuten oman pyörän huoltamisen ja korjaamisen hallitseminen kehittyy ajan mittaan. Voidakseen myöhemmin siirtyä kilpailemaan lajissa lapsen tulee kuulua johonkin kerhoon, jonka kautta hän saa tarvittavan kilpailulisenssin. Pyörän tulee silloin olla myös rekisteröity tai siirtokilvissä, ja ajajalla tulee olla ajokortti, koska kisoissa saattaa olla siirtymisiä yleisillä teillä.

Harrastuksen rahoittaminen

Jotkut moottorikerhot voivat järjestää maksuttomia kokeilupäiviä. Lajia ja pyörän hallintaa on mahdollista kokeilla kertamaksulla myös ajoharjoitteluradalla kesäaikaan järjestettävillä opetuskerroilla. Tällaisia on pidetty esimerkiksi Sipoossa. Tämä on matalan kynnyksen edullinen vaihtoehto aloittamiseen, sillä pyörää ja varusteita ei tarvitse itse hankkia eikä varastoida. Radalla lajin kokeneet ohjaajat opastavat lapsia.

Enduron harrastaminen edellyttää jonkin verran taloudellista panostusta turvallisiin välineisiin. Oman enduropyörän hankkiminen tulee jossain vaiheessa ajankohtaiseksi, ja se maksaa harrastuksessa eniten. Lapsen kohdalla pyörän uusiminen tulee tarpeeseen hänen kasvaessaan. Myös esimerkiksi pyörän korjaaminen, ajovarusteet ja niiden uusiminen, polttoaine ja vakuutukset vievät rahaa. Vaikka offroad-pyörällä ajetaankin suljetulla alueella tai metsässä, täytyy pyörän olla liikennevakuutettu. Vakuutusten hintoja kannattaa aina vertailla, ja pyörän rekisteröiminen saattaa alentaa vakuutusmaksua. Mieluisaan, kehittävään ja mahdollisesti pitkäaikaiseen harrastukseen on kuitenkin kannattavaa satsata. Lainaa alhaisilla koroilla saa haettua kätevästi netistä, esimerkiksi Sambla.fi-sivustolta, kun tarvittavat varustehankinnat tulevat ajankohtaisiksi.

Kisailemaan?

Kuten muissakin urheilulajeissa, myös enduron piirissä järjestetään alueellisia kisoja. Suomessa on alle 20-vuotiaille nuorille omat SM-kisat, joihin voi osallisua 16-vuotiaasta ylöspäin. Onpa Endurossa mahdollisuus edetä tulevaisuudessa myös MM-kisoihin asti, ja suomalaiset kuskit ovatkin viime vuosina menestyneet kansainvälisesti. Näissä MM-kisoissa on myös junioriluokka. Kaikki eivät kuitenkaan halua tähdätä kilpa-ajajiksi, ja lapsi ja nuori voi harrastaa enduroa myös puhtaasti huvin vuoksi, mieleisenä ajanvietteenä samanhenkisten kavereiden kanssa sekä oman kunnon ja ajotaidon ylläpitämiseksi.

Enduron suomalaisia maailmanmestareita

Enduro on suomalaisille rakas laji, eikä vähiten siksi, että suomalaiset ovat menestyneet lajissa loistavasti kautta aikojen. Enduron maailmanmestaruuskilpailu ajettiin ensimmäisen kerran vuonna 1990, jolloin mestaruus ratkaistiin kuudessa eri luokassa. Tuolloin Suomikin sai heti ensimmäisen maailmanmestarinsa.

Riihimäkeläinen Kari Tiainen aloitti uransa motocrossin parissa jo pikkupoikana, ja osallistui lajin kilpailuihin ensimmäisen kerran 13-vuotiaana. 16 vuotta täytettyään hän ajoi sekä motocross- että endurokilpailuja. Motocrossin MM-sarjassa hän kilpaili vuodesta 1984 alkaen, mutta useat loukkaantumiset ja luunmurtumat pilasivat häneltä monta kautta. Loukkaantumisen seuratessa toistaan hän päätti jo lopulta, että lienee parasta lopettaa moottoriurheilu, ja mennä “oikeisiin töihin”. Moni kattopaneeli jäi kuitenkin asentamatta, kun sattumien summana häntä pyydettiin ajamaan Päijänteen ympäriajoon 1989, jonka hän yllättäen voitti. Tästä alkoi keskittyminen enduroon, ja seuraavana vuonna 1990, kun endurossa ajettiin mm-sarja, Tiainen voitti Suzukilla 250cc -sarjan maailmanmestaruuden. Seuraavana vuonna hän voitti saman sarjan mestaruuden Husqvarnalla, jonka kanssa oli tehnyt sopimuksen heti kauden päätyttyä. Sopimus Husqvarnan kanssa jatkui kuusi vuotta, joina hän voitti 500 cc -sarjassa kaikkiaan neljä maailmanmestaruutta sekä kaksi hopeasijaa. Vaihdettuaan KTM:n talliin hän voitti vielä kahdesti kultaa, kahdesti hopeaa ja päätti uransa 2001 MM-pronssiin.

Juha Salminen on 13-kertainen enduron maailmanmestari ja maailman kaikkien aikojen menestynein moottoriurheilija. Hänellä on kahdeksan luokkamestaruutta, ja yleiskilpailun hän on voittanut viidesti peräkkäin 2000-2004. Joukkuemaailmanmestaruuden hän on voittanut Suomen joukkueessa seitsemän kertaa. Lisäksi hän on USA:n GNCC:n mestari vuosilta 2005 ja 2006. Häneltä löytyy myös Saksan, Australian, Espanjan ja Suomen mestaruuksia. Lisäksi hänellä on Suomen ja Euroopan mestaruudet myös trialissa ja motocrossissa. Hänet on valittu myös ensimmäisenä ei-amerikkalaisena USA:n parhaaksi offroad-urheilijaksi vuonna 2006. Hän on ainut moottoriurheilija maailmassa, joka on yhdellä kaudella voittanut kaikki MM-osakilpailut. Hän on voittanut urallaan kaikkiaan 96 osakilpailua. Legendaksi enduropiireissä noussut Salminen ilmoitti päättävänsä uransa 2013.

Petteri Silvan on viisinkertainen enduron maailmanmestari. Hän syntyi Jämsässä 1972 ja sai jo kolmevuotiaana ensimmäisen moponsa. Hän harrasti pikkupoikana trialia, ja kilpailikin jo 9-vuotiaana ensimmäisen kerran. Lisäksi hän harrasti vakavasti myös motocrossia ja hiihtoa. 13-vuotiaana hän kilpaili ensimmäisen kerran motocrossissa. 1991 sattuneen loukkaantumisen jälkeen hän kokeili enduroa paikallisessa kisassa, ja osoittautui ylivoimaiseksi. Tästä alkoi enduroura, jonka aikana hän voitti viisi maailmanmestaruutta ja kaikkiaan 44 osakilpailuvoittoa.

Suomalainen enduron suurmies oli myös Mika Ahola. Hämeenlinnassa 1974 syntynyt Ahola tiesi jo pienenä haluavansa moottoripyörän, ja teininä hänen suuri idolinsa oli Kari Tiainen, joka oli tuolloin jo saavuttanut ensimmäisen maailmanmestaruuden. Ahola aloitti kilpauransa heti 16 vuotta täytettyään ja kortin saatuaan, ja jo ensimmäisenä kilpailuvuonnaan hän voitti junioriluokan suomenmestaruuden. 1993 hän voitti kaikkien aikojen nuorimpana perinteisen Päijänteen ympäriajon, ja pääsi lopulta ajamaan MM-sarjassa Husqvarnan tallissa. Neljään vuoteen ei kuitenkaan juuri menestystä tullut, ja hän vaihtoikin 1996 TM-talliin, ja lopetti samalla muut työt keskittyen kokonaan ajamiseen.

Useiden vuosien uurastaminen ja periksiantamaton taistelu poikivat vihdoin vuonna 2007 ensimmäisen MM-kullan E2-luokassa. Kaikkiaan Ahola voitti maailmanmestaruuden viisi kertaa peräkkäin eri luokissa v. 2007 – 2011. Ahola on myös ainoa Päijänteen ympäriajon kuudesti voittanut ajaja. Viidennen mestaruuden jälkeen Mika päätti siirtyä kaksitahtisiin ja teki sopimuksen Jogatas-tallin kanssa. Joulun alla juuri ennen koti-Suomen lentoa hän päätti vielä käydä ajamassa pyörällään ja kaatui. Pienen, vaarattoman näköisen kaatumisen seurauksena häneltä jouduttiin poistamaan munuainen. Hän kuoli yllättäen 15. tammikuuta 2012 leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin.

Enduroharrastuksen aloittaminen aikuisiällä

Suomalaiset ovat moottoriurheilukansaa, ja siihen liittyvän harrastuksen aloittaminen on varmasti käynyt mielessä monilla. Enduroa harrastetaan Suomessa todella paljon, ja vaikka moottoriurheilu ei varsinaisesti ole kovin halpa harrastus, on enduro siitä halvimmasta päästä. Suomalaisia enduron maailmanmestareita on eri luokissa kymmeniä, onhan Suomessa erinomaiset mahdollisuudet harjoitella vaikeissa olosuhteissa. Aikuisenakin voi aivan hyvin aloittaa enduron harrastamisen ja jopa menestyä, jos kilpailuharrastus kiinnostaa.

Miten päästä alkuun?

Aloittelijan kannattaa ensimmäiseksi ottaa yhteyttä paikalliseen moottorikerhoon, joita Suomessa on runsaasti, ja joiden yhteystietoja löytyy helposti netistä. Sieltä varmasti löytyy neuvoja, kuinka päästä alkuun. Saatat päästä kokeilemaan enduropyörää jopa ilmaiseksi. Joillain paikkakunnilla järjestetään koeajopäiviä, joissa uudet harrastajat pääsevät kokeilemaan, miltä moottoripyörän selässä istuminen tuntuu. Tuolloin et tarvitse lainkaan kokemusta moottoripyrällä ajamisesta, etkä edes mp-korttia, koska koeajot järjestetään suljetuilla radoilla. Voit myös osallistua endurosafarille, joita järjestetään jonkin varran ympäri Suomea.

Millainen pyörä aloittelijan kannattaa hankkia?

Jos päätät aloittaa vakituisen harrastuksen, on sinun luultavasti melko pian hankittava oma pyörä. Aloittelijan kannattanee hankkia ensin kohtuuhintainen, käytetty, kaksitahtinen pyörä, jonka käyttökustannukset ovat matalammat kuin isolla pyörällä. Pyöriä löytyy käytettyinä jopa parilla satasella, mutta tuolloin kyseessä on useimmiten pyörä, jota pitää osata ja joutuukin korjaamaan itse.

Kerhotoiminnassa näitäkin taitoja opetellaan ja opitaan kokeneiden harrastajien avulla. Voit kuitenkin varautua siihen, että kelvollisen ajokuntoisen pyörän hankkimiseen menee ainakin 2000€. Harrasteajoon ostettua enduropyörää ei tarvitse rekisteröidä, mutta sillä ei myöskään voi ajaa tieliikenteessä, vaan ainoastaan suljetuilla rata-alueilla. Enduropyörän voi kuitenkin rekisteröidä ja vakuuttaa tieliikenteeseen, ja pitkällä tähtäimellä se onkin helpompaa, koska pyörän voi tuolloin ajaa itse harjoitteluradalle, eikä sitä tarvitse kuljettaa sinne peräkärryllä.

Mitä muita harrastusvälineitä tulee hankkia?

Peräkärry on kuitenkin käytännössä pakollinen enduroharrastajalle, mikäli haluat harrastaa muuallakin kuin lähinurkissa tai ryhtyä astetta vakavammaksi harrastajaksi ja osallistua kilpailuihin.

Käytetyn avokärryn saa muutamalla satasella, kuomullinen peräkärry on kalliimpi, mutta kätevämpi käytössä. Lisäksi on hyvä olla ajoluiska, jota pitkin pyörän voi työntää kärryn päälle.

Kuljettajan ajovarusteet ovat ehdottoman välttämättömät turvallisuuden kannalta, koska endurossa sattuu aloittelijalle väistämättä kaatumisia. Kypärä, ajohousut ja -takki sekä kunnolliset saappaat ja ajohanskat ovat aivan ehdottomasti hankittavat varusteet, ja lisäksi rinta- ja selkäsuojat ovat suositeltavat, samoin polvi- ja kyynärsuojat, jos ei niitä takissa ja housuissa ole valmiina. Erilaisia niskatukia ja -vöitä on markkinoilla myös runsaasti, ja vahingon sattuessa voivat ne tulla tarpeeseen. Lisäksi joudut maksamaan vakuutukset, bensat, varaosat, huollot sekä renkaat.

Varusteiden hankkiminen tulee siis kaiken kaikkiaan aloittelijalle melko kalliiksi, muuta tokihan esim. peräkärry on lähes ikuinen ja sillä on muutakin käyttöä, ja varusteetkin ovat normaalisti erittäin kestäviä. Rahoitusta harrastukselle löytyy vaikkapa kilpailuttamalla laina Freedomrahoitus.fi-sivuilla. Jos olet sijoittanut kohtuullisen hyvään pyörään, voi sen myös aina myydä eteenpäin, mikäli harrastus kuitenkin hiipuu.

Aikuisen harrastajan on hyvä aloittaa kurssilla tai safarilla. Enduropyörällähän ei saa mennä ajelemaan mihin tahansa metsään, vaan on pysyttävä merkityillä radoilla. Enduro on varsin raskas laji, ajetaanhan siinä suurin osa ajasta seisaallaan oman ruumiin painoa avuksi käyttäen. Kunto kohoaa varmasti ja tasapainoaisti kehittyy. Enduro on laji, johon joutuu keskittymään kokonaisvaltaisesti, joten se poistaa myös stressiä. Laji on todella antoisa ja sen parissa tutustuu mukaviin ihmisiin.